Büdelsdorf
Büdelsdorfin sijainti Rendsburg-Eckernförden piirikunnassa; pienessä kuvassa piirikunnan sijainti Schleswig-Holsteinissa.
Büdelsdorf on kaupunki Schleswig-Holsteinin osavaltiossa Pohjois-Saksassa. Se sijaitsee Kielin kanavan varrella Rendsburgin kaupungin pohjoispuolella.
Varhaisimmat merkit asutuksesta nykyisen Büdelsdorfin alueelta ovat suppilopikarikulttuurin ajalta 3400 eaa. Myös pronssikaudelta (noin 1500 eaa.) ja varhaisroomalaiselta rautakaudelta (noin 500 eaa.) on tehty löytöjä. Büdelsdorf kuului 1200-luvulla tanskalaiseen Fræzlæt-nimiseen hallintoalueeseen ja myöhemmin Eckernförden piirikuntaan (1867–1878), Rendsburgin piirikuntaan (1878–1970). Vuodesta 1970 Büdelsdorf on ollut osa Rendsburg-Eckernförden piirikuntaa.
Büdelsdorfin tarkat hallinnolliset rajat määriteltiin vuonna 1779. Tuolloin paikkakunnalla asui parisen sataa ihmistä. Vuonna 1784 valmistunut Eiderin kanava kohensi paikkakunnan liikenteellistä ja taloudellista asemaa. Vuonna 1827 perustettiin rautavalimo Carlshütte, joka oli alueen ensimmäinen teollisuusyritys ja kaupungin taloudellinen moottori pitkän aikaa. Nykyisin Carlshütten tuotantolaitoksissa on taide- ja kulttuurikeskus Kunst in der Carlshütte (KiC). Kielin kanava avattiin 1890-luvulla. Vuonna 1900 Büdelsdorfin väkiluku oli noin 3 000 ja vuonna 1940 kuutisen tuhatta. Toisen maailmansodan jälkeinen pakolaistulva kasvatti väkiluvun 9 000:een. Büdelsdorf sai kaupunkioikeudet 1. tammikuuta 2000.

Kartta - Büdelsdorf
Kartta
Maa (alue) - Saksa
Saksan lippu |
Saksan väkiluku on runsaat 83 miljoonaa asukasta ja pinta-ala noin 358 000 neliökilometriä. Maan pääkaupunki ja hallinnolliselta alueeltaan asukasluvultaan suurin kaupunki on noin 3,7 miljoonan asukkaan Berliini.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
EUR | Euro (Euro) | € | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
DE | Saksan kieli (German language) |